Arvokkaasti alkutuotannossa

Voisitko myös sinä olla Atrialla töissä? Markkinointipäällikkö Hanna Kasari kertoo työstään, onnistumisen tunteista ja arjesta Atria-Tuottajilla ja A-Rehulla.

Olen A-Tuottajien ja A-Rehun markkinointipäällikkö ja vastaan viestinnästä ja markkinoinnista alkutuottajien suuntaan. Liharaaka-ainetta tuottavat tilat ovat nimensä mukaisesti hyvän kotimaisen ruoan alku.

blog_atria

Työkavereinani on iso joukko maatalousalan huippuosaajia, jotka yhdessä palvelevat noin 6 000 Atrian sopimustuottajaa ympäri maata. Tilakäynneillä sen huomaa joka kerta. Tiloilla työskentelevät tuottajat ovat todella kovia ammattilaisia. Kun kuuntelen tuottajan ja asiakaspäällikkömme keskustelua, niin ihan oikeasti tekisi mieli sanoa ääneen Wau! Moni asia on loksahdettava kohdilleen jo alkutuotannossa, ja olemme tiiviisti mukana tilojen arjessa.

Työssäni onnistuminen tarkoittaa tapahtumien järjestämistä, tuottajalounaita, seminaareja, yhteistyötä mainostoimiston kanssa… Ja tietysti tilakäyntejä, kun neljästi vuodessa ilmestyvän AtriaTuottaja-lehden materiaali kootaan. Kehitän myös nettisivujamme ja valmistelen myynnin tukimateriaaleja. Atria on tarjonnut tehtäväkseni viestinnän koko kirjon, antanut hyvät välineet ja sitouttanut minut muiden ammattilaisten joukkoon.

Kotitilan jatkajaksi en halunnut, mutta tilojen kanssa työskentely viehätti. Valmistuin Helsingin yliopistosta elintarviketieteiden maisteriksi 2010. Atrian trainee-ohjelman mukainen tehtäväkierto ohjasi minut markkinointipäällikön tehtäviin. Työni ydin eli tuottajayhteistyö on ollut tavallaan tuttua lapsuudesta asti. Hyvä ruoka on meille niin jokapäiväinen asia, että siihen liittyy väkisinkin paljon kotimaista osaamista. Muutto takaisin Etelä-Pohjanmaan ruokamaakuntaan tuntui turvalliselta ja luonnolliselta.
Atrian työntekijän edut tuntuvat ja maistuvat hyvältä. Joka päivä iloitsen, että meillä on monipuolisen ruoan ammattilaiset alakerran ruokalassa. Isossa talossa pienetkin yksityiskohdat on mietitty loppuun asti. Arki on sujuvaa.

Atrialla on myös hyvä kehittyä. Yrityksen suuruus tuo turvaa ja mahdollisuuksia.
Urakehitystäkin on kolmenlaista: Atrialla voi edetä oman alansa vastuullisempiin tehtäviin, tai toimenkuvaa voi muuttaa kokonaan. Atria on yllättävän kansainvälinen yritys, ja vastaavia tehtäviä on myös muissa maissa. Ei täällä välttämättä tarvitse tehdä samaa työtä 20 vuotta samassa paikassa.

Lisäksi täällä ei ole pakko tehdä työtään yksin, vaan meillä on hyvä porukka ja monipuolista osaamista. Meillä saa ja annetaan palautetta. Siksi tässä joukossa on hieno olla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s