PEFC vai FSC kestävän metsätalouden brändiksi?

Tässä blogauksessa Metsähallitus keskustelee kestävästä metsätaloudesta ja eri sertifiointijärjestelmistä.

Metsien sertifiointi keksittiin Rion legendaarisen monimuotoisuussopimuksen jälkilöylyissä tuomaan laki ja järjestys metsiin alueilla, joissa yhteiskunta ei kyennyt vastaamaan metsien käsittelystä, ja maanomistusolot olivat sekavat. Tarkoituksena oli estää metsäkato ja siinä ohessa edistää kestävän metsätalouden käsitettä. Tropiikkiin syntyi FSC-järjestelmä (Forest Stewardship Council). Sertifioinnin ajatusta pidettiin kannatettavana, mutta pian todettiin, että FSC ei vastaa eurooppalaista todellisuutta, joten tänne kehitettiin oma PEFC-järjestelmä, joka oli alun perin yhteiseurooppalainen sertifiointijärjestelmä vakiintuneisiin eurooppalaisiin oloihin. Sittemmin PEFC:n näkökulmaa laajennettiin, ja nykymuodossaan se toimii maailmanlaajuisesti. Lyhenteen takaa löytyy määritelmä Programme for the Endorsement of Forest Certification schemes.

Vaikka molemmat järjestelmät ovat tällä hetkellä maailmanlaajuisesti hyväksyttyjä ja tunnustettuja, eroja niissä silti on. PEFC on edelleen soveltuvampi vakaisiin olosuhteisiin, joissa metsänomistusolot ovat selkeät, lainsäädäntö toimii ja metsien omistus on pienomistajavaltaista. Metsien omistajilla on PEFC-järjestelmässä kohtalainen puhevalta standardin sisältöön, vaikka standardin vaatimukset määritetäänkin nykyisin täysin avoimessa osallistavassa prosessissa, joihin kaikki osapuolet ovat tervetulleita. Kansainväliset ympäristöjärjestöt ovat systemaattisesti kieltäytyneet osallistumasta PEFC-prosesseihin.

FSC:n kansainvälisistä vaatimuksista on edelleen luettavissa epäluottamus lakiin, vallanpitäjiin ja metsätalouden harjoittajiin, minkä vuoksi kansainväliset vaatimukset tuppaavat olemaan tarpeettoman yksityiskohtaisia ja vaikeasti ymmärrettäviä suomalaisessa toimintaympäristössä. Siksi on ymmärrettävää, että Suomessa FSC ei ole edennyt riemusaatossa, vaikka ympäristöjärjestöt sitä vahvasti kannattavat. Metsänomistajien luottamusta järjestelmä ei ole voittanut, koska sen taustafilosofiaan ei luoteta, ja epävarmuus omasta päätäntävallasta omien metsien käsittelyyn liittyen arveluttaa.

Sertifiointiin on Suomessa paneuduttu suurella vakavuudella. PEFC-sertifioitu ala kattaa noin 85 prosenttia talouskäytössä olevista metsistä. FSC-sertifioituja metsiä on noin kuusi prosenttia vastaavasta alasta. Käytännössä kaikki Suomen FSC-sertifioidut metsät ovat myös PEFC-sertifioituja.

Onko järjestelmissä sitten oikeita eroja? Asiaan syventyessään huomaa, että kansalliset erot saman järjestelmän sisällä ovat suurempia kuin järjestelmien väliset erot. Jos katsotaan vaikkapa FSC:n vaatimuksia Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä, on vaikea hahmottaa, että näin erilaiset vaatimukset johtavat samanarvoiseen sertifikaattiin ja leimaan lopputuotemarkkinoilla. Perinteiseen malliin Suomessa on oltu tässäkin asiassa tunnollisia ja kiristetty narua omassa kaulassa ihan omin käsin. Naapurit ovat ottaneet käytännöllisemmän lähestymistavan markkinaystävällisen brändin hankkimiseen.

Jos Suomen PEFC- ja FSC-standardin vaatimuksia lukee rinnakkain, niistä löytää helposti samat teemat. Monimuotoisuus, ekosysteemipalvelut ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus löytyvät molemmista, mutta esimerkiksi metsien tuottokyvyn ylläpidosta eli kestävän metsätalouden ytimestä näkemykset jo poikkeavat. Kun standardien olemuksen sisäistää, tulee väkisinkin mieleen, että Suomen FSC keskittyy suurella tarkkuudella ekologisten yksityiskohtien määrittelyyn, kun taas metsien kasvusta tai työntekijöiden oikeuksista ei kanneta niin suurta huolta. PEFC vaikuttaa tasapuolisemmalta kolmen kestävyyspilarin suhteen, vaikka lajistoinventointeja jokaisella käsiteltävällä kuviolla ei vaaditakaan samalla intensiteetillä kuin FSC-standardissa. Muitakin eroja on, mutta kestävän metsätalouden vaatimukset taatusti toteutuvat molemmissa järjestelmissä!

Joskus tulee mieleen, että meillä ihmisillä on vankka taipumus tehdä asioista ongelmia, vaikka päämäärä on yhteinen. Metsäsertifioinnissa tulisi helposti mieleen verrata sertifiointia uskontoon. Vaikka luemme samaa raamattua ja uskomme samaan Jumalaan, toiset ovat katolisia ja toiset protestantteja. Siitäpä jo saammekin kiistan aikaiseksi. ”Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto”-periaate jää taka-alalle, ja samalla unohdamme suuren totuuden uskonkappaleiden tulkinnasta kiisteltäessä.

Metsäsertifioinnin alkuperäinen tarkoitus oli lopettaa metsäkato ja lisätä metsätalouden kestävyyttä maailmanlaajuisesti. Nyt näyttää, että kahta hyvin samankaltaista järjestelmää vertaillaan alueilla, joissa metsäpinta-ala säilyy tai kasvaa, puumäärä kasvaa ja metsäkadon tai kestävän metsätalouden sijaan keskustelu keskittyy jonkin sattumanvaraisesti uhanalaiseksi määritetyn sammalen etsimiseen.

Metsäsertifiointi on yksi tapa osoittaa pyrkimys kestävään metsien käsittelyyn. On hyvä pitää mielessä, että metsätalous voi olla kestävää ilman minkäänlaista sertifikaattia. Jos yhteiskunta, jossa metsätaloutta harjoitetaan, on järjestyksessä ja lakien valvonta toimii, asia on juuri näin. Toisin sanoen valtaosa nyt metsäsertifioinnin piirissä olevista alueista harjoittaisi kestävää metsätaloutta myös ilman minkäänlaista sertifiointia.

Suomen talouskäytössä olevista metsistä noin 85 prosenttia on sertifioitu. Koko maailman metsistä sertifioitu on vain noin 10 prosenttia. Metsäkato tapahtuu ihan muualla. Tätä on meidän joskus hyvä pysähtyä miettimään.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s