Onnistumisen iloa yhdessä yrittäjien kanssa

Kysyin pari vuotta meillä työskennelleeltä asiantuntijalta, mitä hän nyt ajattelee työstään ProAgrialla. Vastaus ilahdutti; ”ProAgrialla pääsee monipuolisiin tehtäviin ja täällä pystyy itse vaikuttamaan omaan työhön ja kehittymiseen. Tehtävissä tarvitaan syvällistä erityisasiantuntemusta, mutta myös kokonaisuuksien ymmärrystä.”

Meidän proagrialaisten perustehtävänä on tuoda vaihtoehtoisia ja konkreettisia ratkaisuja tuotannon ja talouden ongelmiin yhdessä yrittäjän kanssa. Työssä tarvitaan suuria korvia ja usein myös suurta sydäntä. Maatalousyrittäjät – viljelijät, maidontuottajat, isännät, emännät – odottavat meiltä vastuullista kumppanuutta ja rinnalla kulkemista. Samalla kohdistuu odotuksia myös siihen, että tuomme heidän arkipäiväänsä ulkopuolista näkemystä ja uusia ideoita.

Tänä vuonna ProAgria viettää 220-juhlavuottaan työn merkeissä. Taival on ollut pitkä, nimi on vaihdellut, mutta perustehtävä on säilynyt ennallaan: suomalaisen maatalouden tuottavuuden ja kannattavuuden parantaminen. Olemme valtakunnallinen paikallisesti toimiva palveluntuottaja. Pitkä historiamme antaa perspektiiviä tämän päivän ja tulevaisuuden haasteisiin.

Tämän syksyn suuri kysymys on ollut, miten selvitään sateisen ja kylmän kesän tuomista ongelmista. Pidemmälle tulevaisuuteen tähtääviä kysymyksiä ovat: kannattaako tilan toiminta yhtiöittää, miten investointien rahoitus saadaan järjestymään ja mistä löytyy rohkeita nuoria yrittäjiä jatkamaan maan viljelemistä tulevina vuosikymmeninä?

Katri Karjalainen hlökuva blogi

Mitä tämä aika edellyttää asiantuntijana toimivalta tai näihin hommiin pyrkivältä? Olen kiteyttänyt sen kolmeen ominaisuuteen: innostuneisuus ja halu oppia uutta, rohkeus tarttua uusiin asioihin sekä sitkeys vastoinkäymisten edessä.

Nykyään lähes kaikki tieto on kaikkien ulottuvilla. Tieto sinänsä ei kuitenkaan riitä, vaan sitä pitää pystyä soveltamaan. Siksi kannustan asiantuntijatyöhön tähtääviä hankkimaan monenlaista työkokemusta myös muilta toimialoilta. Kannattaa tehdä rohkeita valintoja ja hankkia kokemuksia myös ulkomailta. Uudet kokemukset antavat itsevarmuutta, jolloin ei niin helposti hätkähdä vaikeitakaan eteen tulevia tilanteita.

Viime viikoilta olen pannut merkille asioita, jotka kuvaavat proagrialaista työn iloa. Työmme sisältää useita mielenkiintoisia ja haastavia asiakastapaamisia. Asiakkaamme ovat innostuneita kehittämään omaa toimintaansa. Asiakkaidemme onnistumiset ja halu kehittyä on työmme suola. Palkinto hyvin tehdystä työstämme on hyvinvoiva ja menestyvä maatalous.

Katri Karjalainen
Palvelupäällikkö, varatoimitusjohtaja
ProAgria Pohjois-Karjala

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s