Syvennä osaamistasi, se kannattaa!

Oikeastaan minun ei ikinä pitänyt päätyä opiskelemaan ympäristötieteitä, vaan olin jo pienestä asti halunnut biologiksi. Kuitenkin, välivuoden ja kahden pääsykoekierroksen jälkeen, päädyin aloittamaan ympäristönsuojelutieteen opinnot Viikissä vuonna 2010. Alun turhautuneisuus ja epäluuloisuus vaihtui nopeasti varmuuteen siitä, että olin oikeassa paikassa. Pääsin heti ensimmäisestä jaksosta alkaen opiskelemaan itseäni kiinnostavia aiheita. Opiskelin mm. ekologiaa, ympäristöpolitiikkaa, maantiedettä, ympäristökasvatusta ja kalataloustiedettä. Lisäksi otin kaiken ilon irti Kielikeskuksesta (nyt valmistuneena usein toivon, että voisin osallistua ilmaisille kielikursseille!). Ympäristötieteiden holistinen lähestymistapa imaisi minut mukanaan ja siinä kuplassa elin turvallisesti opintojeni ajan.

Ramboll

Uppoutuneena vesinäytteenottoon.

Olen työskennellyt Rambollilla nyt noin kaksi vuotta, ensin harjoittelijana ja nykyisin suunnittelijana. Ramboll on johtava kansainvälinen suunnittelu- ja -konsultointiyritys, jonka tavoitteena on luoda aidosti koko yhteiskunnan toimintaa kehittäviä ratkaisuja. Yksikössäni tehdään pääasiassa maaperän pilaantuneisuustutkimuksia ja kunnostuksia, mutta myös pohjavesitutkimuksia ja -seurantoja, ympäristölupahakemuksia sekä muita selvityksiä. Itse teen suunnittelutehtävien lisäksi paljon kenttätyöskentelyä eli otan maa-, vesi- ja huokoskaasunäytteitä sekä valvon pilaantuneen maaperän kunnostuksia. Työ on projektiluonteista ja yhtäaikaisesti on käynnissä useita projekteja. Työyhteisömme on taustoiltaan kirjava, meiltä löytyy muutaman ympäristötieteilijän lisäksi maantieteilijöitä, kemisti, geologeja, hydrogeologeja sekä diplomi- että AMK-insinöörejä. Arvostan suunnattomasti työkavereideni osaamista sekä pitkäjänteisyyttä, he ovat jaksaneet opettaa ja näyttää mallia, vaikka ovat kiireisiä.

Jos voisin palata ajassa taaksepäin iloisiin Viikin vuosiin, neuvoisin nuorta itseäni keskittymään yhteen asiaan hieman enemmän ja kehittämään itselleni ns. keihäänkärjen. Vaikka monipuolisuudesta on ollut hyötyä ja siltä pohjalta on helppo kehittyä moneen suuntaan, olen monta kertaa harmitellut, ettei minulla ole syvempää osaamista tai jotain erityistaitoa. Syvempi osaaminen ei tarvitse olla esimerkiksi kuin ohjelmiston, koodauksen tai säännöstön hallinta, mutta sen avulla työelämässä erottautuminen olisi helpompaa. GIS:n tai CAD:n osaaminen, REACH-kemikaaliasetuksen tai EU:n ympäristölainsäädännön tunteminen voi olla se lisä, joka avaa oven unelmien työpaikkaan tai projektiin.

Oletko sinä haaveillut projektiluontoisesta työstä, jossa pääsee työskentelemään käytännönläheisissä, monipuolisissa ja kestävää kehitystä edistävissä hankkeissa? Tule nykäisemään hihasta Viikki Areenassa ja kuulemaan millaisia mahdollisuuksia Ramboll tarjoaa opiskelijoille ja vastavalmistuneille!

Jessika Stolze

Ramboll Finland Oy

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s