Yrityksen kulttuuri perustuu arvoihin

Korostamme arvojamme aina rekrytoinnissa, jotta potentiaalinen tuleva pauligilainen voi miettiä, ovatko arvomme sellaiset, jotka hän kokee omikseen ja joihin haluaa sitoutua. Olemme kansainvälinen elintarvikealan perheyritys, joka toimii 13 maassa ja joka työllistää yli 2000 työntekijää. Meillä on oltava vahva kulttuuri, jotta voimme toimia yhtenä Pauligina. Toivotamme uudet pauligilaiset tervetulleiksi kulttuuriimme sopivalla tavalla uuden Great Start @ Paulig -perehdytysohjelmamme avulla. Se koostuu viidestä eri ainesosasta ja sen keskiössä ovat myös tuotteemme, sillä olemmehan kaikki makujen tutkimusmatkailijoita.

Kysymme lisäksi vuosittaisella sitoutuneisuuskyselyllä pauligilaisilta, miten he viihtyvät talossa. Tämän vuoden kyselyssä 93 % vastaajista koki, että yhtiömme arvoja noudatetaan heidän tiimiensä päivittäisessä toiminnassa. Ehkä yksi syy korkeaan lukuun on, että arvomme ovat kummunneet yrityksen sisältä. Monta vuotta sitten Pauligilla koostettiin projektiryhmä, jonka tavoitteena oli löytää arvomme. He pohtivat tällöin, mitkä arvot kuvaisivat jo olemassa olevaa tapaamme toimia läpi konsernin.

Projektiryhmä tutki asiaa, teki useita haastatteluita ja lopulta he esittelivät löytämänsä arvot: Strive for Excellence, Grow Together ja Stay Curious. Vietämme arvopäivää vuosittain maaliskuussa ja juhliin kuuluu ainakin yksi sama asia vuosittain: kollegoiden kanssa nautittu kahvihetki ihanien makujen parissa. Viime vuonna pohdimme arvopäivänä, miten arvot näkyvät jokapäiväisessä työssämme. Arvojen ympärillä toiminta ei lopu kuitenkaan siihen! Johtoryhmämme nimeää lisäksi syksyisin aina seuraavan vuoden arvolähettiläät henkilöiden joukosta, joita heidän kollegansa ovat ehdottaneet arvolähettiläiksi perustuen heidän jatkuvaan tapaansa toimia arvojemme mukaisesti.

Arvomme ja eettiset periaatteemme ovat toimintamme ydin ja ohjaavat arkeamme – kaikesta, mitä teemme, pitää jäädä hyvä jälkimaku. Kyselyn perusteella 85 % työntekijöistä suosittelee Pauligia työnantajana ja 91 % näkee yhtiön tulevaisuuden valoisana. Keräämme ja kehitämme myös jatkuvasti ideoita henkilöstöltämme – takanamme on jo 142 hienoa vuotta, mutta katseemme on suunnattu tiukasti tulevaan. Arvot antavat meille vankan pohjan, jonka voimin voimme mennä rohkeasti eteenpäin ja uudistua jatkuvasti.

Ehkä kurkistus yrityksen arvoihin voi olla paikallaan, kun ensi kerran mietit, mihin yritykseen haluaisit töihin. Uskotko oikeasti yrityksen arvoihin? Jos koet Pauligin arvot omiksesi, hae meille makujen tutkimusmatkailijaksi. Kesätyöhakumme 2019 käynnistyy tammikuun puolessavälissä ja haku tapahtuu nettisivujemme kautta: https://www.pauliggroup.com/fi/ura-pauligilla. Seuraa myös toimintaamme Twitterissä ja LinkedInissä – kerromme niissä, kun kesätyöpaikat ovat haussa!

Miksi Paulig on paras työpaikka? https://www.youtube.com/watch?v=-Ru5-MwqJLM&feature=youtu.be

Rekrytointiterveisin,

Peppiina Riekkola

HR Specialist

Paulig

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s