Markuksen tie Viikistä Fazerin tuotekehitykseen

Uuden oppiminen ja uuden tiedon soveltaminen ovat mielestäni parhaita asioita työelämässä ja elämässä ylipäänsä. Pidän itseäni generalistina, haluan osata monia eri asioita, enkä keskittyä vain yhteen osaamisalueeseen. Olen aina ollut kiinnostunut uusista asioista ja siitä, mihin suuntaan asiat ovat kehittymässä. Ympäröivän maailman ymmärtäminen ja tiedon soveltaminen käytännössä ajoivat minut opiskelemaan elintarvikekemiaa. Valmistuttuani olen työskennellyt pääosin tuotekehityksen ja laadunhallinnan tehtävissä elintarviketeollisuudessa.

Viimeisen vuoden olen työskennellyt Fazerilla tuotekehitystehtävissä. Työssäni parasta on vaihtelevuus. Jokainen projekti on erilainen ja tuotekehittäjänä minun on hyvä ymmärtää jollain tasolla monien eri funktioiden toimintaa. Yhteistyötaidot ja kokonaisuuksien hahmottaminen ovat olleet eduksi työssäni. Suuri osa työajastani kuluu uusien tuotteiden kehittämiseen laboratoriossa, järjestelmätietojen täyttämiseen, sekä erilaisiin maistotehtäviin.

Olen työni kautta löytänyt myös uusia kiinnostuksen kohteita ja oppinut ymmärtämään paremmin mm. digitalisaation tuomia mahdollisuuksia. Nyt jälkikäteen mietin, että olisi jo opiskeluaikana ollut järkevää opiskella enemmän ohjelmointia. Digitalisaatio on jo nyt muuttanut työelämää, mutta uskon muutostahdin vielä kiihtyvän tulevaisuudessa. Algoritmien ja ohjelmoinnin perusteiden ymmärtäminen voi avata uusia näkökulmia ja ideoita, vaikka oma työ ei suoraan ohjelmointiin liittyisikään. Osan työajastani käytänkin tällä hetkellä markkinoinnin automaation parissa, ja kokemus on ollut todella mielenkiintoinen. Välillä joutuu olemaan reilusti oman mukavuusalueensa ulkopuolella ja toteamaan oman osaamattomuutensa, mutta onneksi aina löytyy ihminen, jolta voi kysyä apua ja samalla itse kehittyä!

 

vafazerkuvablogi.jpg

Markus Kotiranta

Specialist, Product development

Biscuit and Snacking

Fazer Confectionery

 

Fazerin ständin löydät myös Infokeskus Koronasta 19.11. ViikkiAreenan Elintarvike- ja ekonomiapäivänä!

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s