Stora Enson Metsäpalvelupiste Helsingissä on tarkoitettu palvelemaan pääkaupungin metsänomistajia. Metsäpalvelupiste on aivan kaupungin ytimessä, Rautatientorin välittämössä läheisyydessä Vilhonkatu 4. Tällä hetkellä metsäpalvelupisteellä työskentelee vakituisena yksi henkilö, Kirsi, ja lisäksi minä, Kalle, osa-aikaisena.
Metsäpalvelupisteen työntekijät kuuluvat Stora Enso Metsän asiakkuustiimiin, mutta ovat vahvasti tekemisissä myös markkinointitiimin kanssa. Metsäpalvelupisteellä työtehtävät koostuvat hyvin pitkälti samanlaisista tehtävistä kuin maakuntienkin toimistoilla, lukuun ottamatta metsäkäyntejä. Ihmiset tulevat tänne tekemään puukauppaa ja hakemaan apua esimerkiksi metsäverotukseen aivan kuten muuallakin. Olemme pääkaupunkiseudulla asuvan metsänomistajan ja metsänsijaintikunnan metsäasiantuntijan välikätenä! Perinteisen puukaupan lisäksi teemme paljon kontaktointia metsänomistajille. Osallistumme myös erilaisiin metsänomistajatapahtumiin, kiertelemme messuilla edustamassa Stora Ensoa ja toisinaan olemme myös opettamassa päiväkotilapsille metsäasioita. Monipuolista työtä siis löytyy!
Mitä minun harjoittelu- ja työskentelyjaksolleni on sitten kuulunut? Aloitin työskentelemään Stora Enson metsäpalvelupisteellä toukokuun alussa 2019, joten olen nyt ollut täällä noin puoli vuotta. Alussa paljon aikaa meni tietokonejärjestelmien oppimiseen ja ymmärtämiseen, mutta se taito onneksi kehittyy tekemisen myötä. Keväällä työtehtävien kärjessä oli erilaisten tapahtumien järjestäminen, erityisesti oli koululaisille suunnattuja tapahtumia. Mäntsälässä oli 4H:n järjestämä metsätapahtuma, mihin osallistui 1-3 -luokkalaisia. Koululaisille oli tehty metsään rastirata, missä olin rastinpitäjänä. Ja muuten, pieniltä lapsilta tulevat aina ne kaikista pahimmat kysymykset ja kommentit.. Muita tapahtumia ovat olleet aikuisten metsäkoulu, Metsävisa sekä pääkaupunkiseudun metsänomistajille tarkoitetut metsäillat. Erityisesti metsäillat ovat mukavia tapahtumia, koska siellä pääsee tutustumaan maakunnan metsäasiantuntijoihin. Vaikka metsäasiantuntijoiden kanssa tehdään tiiviisti työtä, niin yleensä yhteydenpito tapahtuu pelkästään Skypessä tai sähköpostissa.
Tärkeänä työtehtävänä on ollut myös Stora Enso Metsän chatin pyörittäminen. Chatti löytyy sivulta: storaensometsa.fi ja siellä on joka arkipäivä klo 9 – 16 joku chattailemassa ihmisten kanssa. Kysymyksiä on laidasta laitaan, enemmän ja vähemmän tärkeistä asioista. Erityistä kiirettä chatissa aiheuttavat koululaisryhmät. Ei ole vaikea päätellä, että jossain päin Suomen yläasteella on menossa biologian tunti ja oppilaiden täytyy etsiä tietoa netistä. Tällöin joku, joka on löytänyt Stora Enso Metsän chatin, kysyy kysymyksen ja tämän jälkeen saman kysymyksen kysyy 20 muutakin opiskelijaa. Yleensä saa myös ”kehut” ja haistattelut kaupan päälle.
Ajan kuluessa merkittävimmäksi työtehtäväksi on noussut eMetsä ja sen ylläpito. eMetsä on metsänomistajille tarkoitettu verkkopalvelu, jonka avulla metsänomistaja voi hoitaa metsäasiansa koneelta käsin. eMetsän kautta voi esimerkiksi sopia puukaupasta, tehdä verokirjanpitoa tai ihmetellä metsänkasvua virtuaalimetsästä. Mitä minä sitten teen eMetsän parissa? Olen vähän kuin tukihenkilö metsänomistajille eMetsässä. Autan heitä, jos heillä on esimerkiksi kirjautumisen kanssa ongelmia tai heillä on muuten hankaluuksia eMetsän kanssa. Joskus myös saattaa olla niin, että jotkin tilatiedot puuttuvat palvelusta ja tällöin lisäilen heille ajantasaiset tiedot. eMetsään tulee asiakkailta erinäisiä tehtäviä, joita sitten ratkon tiimini kanssa. Lisäksi teen paljon suoraa asiakaskontaktointia ja tapahtumien jälkimarkkinointia, nämä tapahtuvat puhelimitse, joten siihen saa kyllä varautua!
Metsäpalvelupisteen työtehtävät ovat monipuolisia eikä oikeastaan samanlaista päivää olekaan. Tässä työssä ei auta, että olet yhden tietyn asian asiantuntija vaan sinun pitää tietää oikeastaan kaikesta kaikki.
Jos et tiedä, niin silloin ainakin osaat etsiä tiedon! Tiedon etsiminen ja tiimin kanssa oleva yhteistyö on onnistumisen kannalta merkittävää.
Kalle Muttilainen
Stora Enson löydät tietenkin myös ViikkiAreenasta maatalous-, metsä- ja ympäristöpäivänä.