Aloitin opiskelun vuonna 2010 Viikissä pääaineenani kasvintuotannon biologia. Viljatilallisena olin varma, että keskittyisin opinnoissani vahvasti vain puitavien kasvien viljelyyn. Toisin pääsi käymään, sillä valtion velvoittaman välivuoden jälkeen minulle kelpasi kaikki mahdolliset yliopiston kurssit, jotka edes hieman liittyivät maanviljelyyn. Tämän vuoksi maailmankuvani avartui ja innostuin paljon mm. maaperästä maatalouspolitiikasta ja ”ötökkätieteistä”.

Sitten tuli ensimmäinen kesä, kun oikeasti oli mahdollista saada alalta kesätyöpaikka. Maatalousharjoittelun olin päättänyt onneksi jättää seuraavaan kesään. Tarjolle tuli paikka ProAgrialle puutarhaneuvojan apulaiseksi ja tämä ajatus kiinnosti minua jostain syystä paljon. Sain paikan ja vietin oikein antoisan kesän maanäytteiden, puutarhakasvien, tuholaistarkkailun ja lohkokirjanpidon kanssa. Sinä kesänä päätin, että minusta tulee puutarhatieteilijä.

Sitten kolme kesää myöhemmin tuli tarjolle vakituinen paikka ProAgrian kasvintuotannon asiantuntijana ja päätin kokeilla onneani. Selvisi, että työ tulisi olemaan osaksi jatkumoa vanhalle kesätyölleni puutarhahankkeiden muodossa. Pääsin töihin osa-aikaiseksi työntekijäksi, jolla oli opiskeluista enää gradu ja muutama kurssi tekemättä. Lupasin muistaakseni valmistua puolessa vuodessa, mutta opiskelu ja työ samalla ruokkivat sekä häiritsivät toisiaan, joten oikeasti sain paperit ulos vasta neljä vuotta myöhemmin vuonna 2020.

Työtehtävät ovat olleet yhtä monipuolisia kuin yliopistossa käydyt kurssit. Päätyönä teen yhteistyötä viljelijöiden kanssa suunnitelmien ja tukihakemusten parissa. Kesällä pääsee kiertämään peltoja viljelystarkastusten, viljelijätilaisuuksien ja vaikka minkä kuopan kaivuun vuoksi. Hankepuolella olen päässyt tutustumaan paljon uusiin ihmisiin, käyttämään ennestään tuttua tietoa ja myös oppimaan reilusti uutta. Hankkeet ovatkin työssä sellainen monipuolisuusruiske, sillä yhtenä päivänä voit olla keittämässä mansikkahilloa teollisuuskeittiössä, toisena testaamassa täysin uusia kehitysvaiheessa olevia maaperämittareita ja kolmantena oletkin jo satamassa viemässä viljelijöitä opintomatkalle.

Tässä kuusi vuotta vakituisen työn aloituksen jälkeen olen huomannut, että suurin osa yliopistossa oppimastani tiedosta on tullut tavalla tai toisella hyödynnettyä. Tärkeimpinä taitoina tietysti uuden tiedon löytäminen ja kriittinen tarkastelu, mutta myös jostain syystä, niitä tuhohyönteisten tieteellisiä nimiäkin tulee joskus muisteltua. Olen huomannut sen, että harmittelen usein taitamattomuuttani juuri niissä asioissa, joita opiskelin eniten. Esimerkiksi maatalousekonomiasta suoritin sivuaineen, mutta sitä olisi pitänyt kyllä vielä vähän lisää opiskella. Maaperätieteet taas tuntuvat aina olevan perimmäinen vastaus kaikkiin asioihin, johtuen ehkä siitä, ettei minulta yliopistossa montaakaan maaperätieteen luentoa jäänyt kuulematta.

Parastahan yliopistossa on se, ettei tarvitse itse oppia kaikkea tietoa. Kunhan oppii vain tuntemaan ne ihmiset, joilta myöhemmin kannattaa kysyä oikeat vastaukset.

Kalle Rantakulma (ent. Laine)

ProAgria Etelä-Suomi.