Uratarina: Tie hedelmistä ja vihanneksista Googlen pilvipalveluihin

Vuonna 2006 sain Helsingin yliopistosta kirjeen, jossa minut toivotettiin tervetulleeksi opiskelemaan markkinointia Viikin kampukselle. Vuotta aiemmin olin päättänyt hakea mielenkiintoiselta kuulostavaan kaupallisen alan koulutukseen. Vaikkei maat tai metsät varsinaisesti kiinnostaneet, niin elintarvikkeista tiesin jotain. Ainakin olin niitä jo viimeiset 20 vuotta kuluttanut, joten ajattelin, että miksen voisi myös tulevaisuudessa työskennellä niiden parissa.

Lue loppuun

Mainokset

Erotu eduksesi, niin mekin Farmitilla!

Perinteikkääksikin mielletty maataloussektori digitalisoituu parhaillaan päätä huimaavalla vauhdilla. Erilaiset sähköiset palvelukanavat, IoT-ratkaisut, sosiaalinen media ja monet muut digitalisaation mukanaan tuomat apuvälineet ovat joko jo nyt tai ainakin tulevaisuudessa arkipäivää koko maatalous- ja elintarvikealalla aina alkutuotannosta kuluttajamarkkinointiin saakka.

Lue loppuun

Unelma todeksi konekaupassa

Opiskeluaikoina Viikissä, agroteknologian opinnoissa, mietin usein unelmieni ammattia. Erityisesti lukuisilla yritysvierailuilla pohdin, että jos en ala maanviljelijäksi, niin kaupan ala ja koneisiin liittyvä tuoteryhmäpäällikön tehtävä olisi mahtava. Nyt tuo unelma on täyttynyt, sillä aloitin syksyllä Hankkijalla maataloustyökoneiden tuotepäällikkönä. Vastaan työssäni Amazonen ja Carrén tuotteista.

Lue loppuun

ViikkiAreena 2017 on tuloillaan

ViikkiAreenan 2017 suunnittelutyö on lähtenyt käyntiin. Kiinnostaako organisaatiotasi parantaa yhteyksiä opiskelijoihin ja heittää pois siilottuneet käsitykset uramahdollisuuksista? Ota meihin yhteyttä täällä, niin olemme pikimmiten teihin yhteydessä!

Sillä aikaa kun hiotaan yhdessä yhteistyökuvioita, voit kurkkailla ViikkiAreenan viime vuotisia tunnelmia Instagramista ja Twitteristä käyttäjän @viikkiareena kautta.

Faba Osk: Työharjoittelusta potkua valmistumiseen

Olen viidennen vuoden kotieläintieteen opiskelija ja suuntautunut kotieläinjalostukseen. Kaikki me opiskelijat saamme valtavan määrän tietoa opiskeluaikanamme. Tuo tieto on hyvin usein teoreettista tietoa, jota tarvitsemme ymmärtääksemme asioita ja ilmiöitä. Teoriatiedon kerääminen on kuitenkin työelämälle sama kuin kolikko lompakolle; alku jollekin suuremmalle.

Lue loppuun

Kansainvälisesti Hankkijalla

Kansainvälisyys on vahvasti mukana maatalouskaupassa. Hankkijalla työskentelevät kansainvälisten kumppaneiden kanssa päivittäin.
”Hankkija on aikaisemminkin ollut kansainvälinen yritys ja varsinkin nyt, omistajan vaihdoksen myötä, kansainvälisyys on lisääntynyt entisestään. Käytännön elämässäni tämä näkyy muun muassa niin, että Hankkijan hallituksen ja DLA:n johtoryhmän kokoukset ovat englanninkielisiä. Muutenkin kommunikoimme paljon englanniksi, niin kirjallisesti kuin suullisesti”, avaa toimitusjohtaja Jyrki Lepistö.

Lue loppuun